|
Tämän kolmanen paastonaijan pyhän asianna oon
”Taistelu pahan valtaa vasthaan”.Päivän evankeeljumista met havattemma,
ettei Jeesuksen aijan ihmiset tiehneet kuka oli pahan kellokas ja kuka ei.
Net jopa syytit Jeesusta, ette hään oli Pelsepyylin, pääpaholaisen trenki
ja ette se kyöräsi pahoja henkiä ihmisestä sen avula ko Jeesus paransi
mykän. Jokku olit eppäilevällä kannalla ja halusit tietää ketä Jeesus
juovatti ja vaait siksi merkkiä taihvaasta, mutta taivas oli vaiti, ei
sieltä tullu vastausta ko vastaus oli likempännä ihmisiä ko net luulit.
Niinhään pyhä apostooli Paylyski sanno preivissä roomalaisile, ettei
tartte nousta taihvaasheen eikä astua alas tuonelhaan, vastaus oon
likempännä: se oon Sana, joka oon tullu ihmiseks, Jeeus Kristus, Jumala ja
ihminen. Jumalanna hään tiesi mitä ihmisillä oli mielessä, kuten met
kuulima evankeeljumissa. Jeesus oli myös opettaja ja mestari. Hyvänä
petakookina se freistasi selittää, ettei hyvät teot, niinku mykän
parantaminen, saata olla Peelsepyylin noituutta. Jos se alkas paranthaan
mykkiä, niin se toimis omia intressiä vasthaan. Sitte se paljastaa asian,
joka melkein kumoaa tämän päivän teeman: taistelu pahan valtaa vasthaan.
Jeesus ei puhu pahan vallasta, se puhhuu Saatanan valtakunnasta ja Jumalan
valtakunnasta. Nämät kaks valtakuntaa oon vastakkaa. Kumpikhaan näistä
voittaa? Molemilla oon linnansa, ja molemat oon vahvat, mutta Jeesus oon
näistä vahvempi: se voitti pahan, riisu sen asheet ja otti siltä
varustheet. Tässä taistelussa ei saata olla neytraali. Ei auta sanoa,
ettei ole Jeesusta vasthaan, häätyy mennä seishoon hänen puolela, näessi,
joka ei ole Jeesuksen puolela aktiivisesti, se ei ole neytraali, se oon
häntä vasthaan. Eikä riitä pelkkä kertahyökkäys. Häätyy olla Jeesuksen
kans kokoaamassa. Tämä hengelinen sota muistuttaa tavalista sottaa: ko
hyökkäystavote oon saavutettu, alkaa puolustus. Jos viholinen sen valtaa
takasi, asia oon värrempi ko ennen tavotheen valtaamista. Vastustaja
harhailee, se ei tiä mitä tehä, ja päättää siksi lähteä takasi ja jos
ihminen ei ole päässy pyhityksen tiele se joutuu seittemän kertaa
pahemphaan tilhaan.
Näin Jeesus freistasi opettaa ihmisiä monessa asiassa ja joskus se
lisäsi, ette ko pyhä Henki tullee niin se selittää vielä ja kirkastaa mitä
hään oon tarkottannu. Pyhä Henki tuli ensimäisenä helluntaipäivänä ja oon
kirkon perintheen, hengelisten isien ja äitien kautta opettannu ja
kirkastannu pahan asiataki.
Tinka pahan prupleemista sai jatkon ko pyhä Henki tuli kirkon ohjaajaksi
ja kirstityn kotiopettajaksi ja se tinka ei ole vieläkhään loppunu, eikä
varmasti lopu ennen ko Uusi maa ja uuet taihvaat luothaan joissa pahhaa ei
ennää ole.
Tinka asiasta oon ollu kirkonsisänen tinka. Ateisti ei tartte asiasta
tingata. Täyele ateistile paha oon vain yks turhuuen osa. Dostojevski sano,
ette jos Jumalaa ei ole kaikki oon sallittua ja luvalista. Sitte oon
ihmisiä, jokka ei ollenkhaan näen pahan prupleemia muuten ko
rakentheelisenä puutheena, stryktyyriasianna. Se näkemys oon vallitteva
meän aikana. Paholaisen ja Jumalan valtakunnan rajale haluthaan rakentaa
kolmas valtakunta. Se ei onnistu. Joka ei ole myötä se oon vasthaan.
Jokku uskonot ja filosofiit meinaava, ette paha oon vain silmänkääntöä.
Jumalan ulkopuolela ei saata olla mithään ja jos paha oon toelinen niin
silloin paha oon Jumalassa ja ko se oon mahoton niin pahhaa ei saata olla,
se oon silmänkääntöä. Tätä käsitystä vasthaan oon niin sanottu kaksjakonen
aatos: Jumala oon ikunen ja paha oon ikunen. Net oon aina olheet rinnakkaa.
Pahan olemassaolon kieltäminen oon tieten mahotonta. Sitä oon kaikkialla
mailmassa, likelä ja kaukana. Paha ei kulje valtioitten eli ihmisten
välissä. ”Mailma oon Paholaisen vallassa”, sannoo rakhauen apostooli
Juhanes (1 Juh 5:19). Se kulkee kaiken läpi. Isä meitän-rukkouksessa met
sanoma: pelasta meät pahasta. Jeesus puhhuu päivän evankeeljumissa
Saatanan valtakunnasta. Juhanes sannoo ”Paholaisen vallassa!” Tässä oonki
kristinuskon vastaus siihen ”mitä paha oon”: pronomeni oon väärä. Kysymys
kuuluu: Kuka oon paha, ei mitä se oon. Ko Jumala oli luonu kaiken se näki,
ette kaikki mitä hään oli luonu olu hyvä. Paholainen oon JUmalan luoma
enkeli, jolla oon monta nimeä, yks oon Lyysiferi, joka tarkottaa ”Valonkantajaa!”
Se oli yks korkein Jumalan enkelistä, jolla oli vaphaus palvela Jumalaa
eli ei. Paha oon henkilökohtanen vapa päätös nousta Jumalaa vasthaan.
Pahan alkuperä oon luotujen olentojen vaphaus. Siksi sitä ei saata
selittää joksiki pakoksi, eli kasvatuksen syyksi. Net, jokka selittävvä
pahan johtuvan vanhemmista, yhteiskunnan rakentheesta, kasvatuksesta,
koulusta eli mistä muusta vain, niitä sanothaan teterministiksi, mikä
tarkottaa, ette pahale oon muu syy ko vapa valinta. Ensimäinen
teterministi oli Aatami. Se ei vastanu omasta teosta, se sano, ette ”tuo
vaimo, jonka sie mulle asetit rinnale!” Aatami kieltää vaphauen. Se oon
luomakunnan syy, vaimon vika ja – Jumalan – ko se anto vaimon hälle ja se
käski, ette ota tuosta puusta. Sen jälkhiin ihminen oon Paholaisen
vaikutuksen alanen. Ihminen sai kolme viholista: Paholaisen, mailman, joka
oon Paholaisen vallassa ja oman lihan, ittensä, josta Paholainen löytää
liittolaisen.
Tämä oon kuiten kristinuskon vasthaus: pahhaa ei ole ilman pahantekijöitä,
häijyyttä ei ole ilman häijyjä.
Nyt oon paasto. Met seuraama Jeesusta, joka mennee ylös Jerusalemhiin
hyökkäähmään viimistä viholista vasthaan ja riishuun sen ashiesta. Jeesus
oon kiveliössä kestäny Paholaisen viekottelun. Se työntää poijes maalisen
vallan ja jäljelä oon viiminen viholinen: kuolema. Sen hään tekkee
ristinkuolemalla ko se astuu Tuonelhaan ristinkynttilä palavanna käessä ja
hakkee sieltä ihmiset poijes. Vanhaa hymni sannoo, ette ko Paholainen
havettee, ette Kuoleman valta oon löyty ja Tuonela tyhjenetty se rääkkyy
kauhuissa, ette kukas hältä varasti sielut.
Met seuraama nyt Jeesusta kohti Kolkattaa ja hautaa, ylösnousemusta. Elämä
saapi tarkotuksen ylösnousemuksessa. Sitä met ootama. Paasto oon
oottamisen aikaa. Se oon kevän aikaa. Olettkos aatelheet, ette Suuri ja
Pyhä Paasto ei ole syksylä ko lehet kellastuvva ja luonto pannee maata, ei
se ole talven aikana ko kaikki oon jäätynyttä ja kylmää. Paasto oon
kevvilä. Paasto oon katumuksen kukka. Paasto oon valon oottamista ja aikaa.
Passo oon aijan pyhittämistä, se oon kirkasta nöyryyttä. Se oon valphautta,
vaphautta ja syvvää iloa. Se antaa hengelistä voimaa. Ko opetuslapset
kerran kysyit Jeesukselta miksi het ei saattanheet parantaa
kaatumatautista poikaa Jeesus vastasi: tämmöstä saattaa vain tehä paaston
ja rukkouksen kautta.
Met menemä nyt ylös Jerusaalemhiin. Met seuraama Herraa hänen tielä Mutta
met hääymä muistaa sen, ettei Kristuksen kärsimisen takia tartte paastota,
se oon ilon ja riemun asia. Kyrillos Jerusalemmiläinen, joka eli
kolmesattaaluvula, sannoo: ”Mie tunnustan ristin ko mie tunnen
ylösnousemuksen!” Herran kärsimys ja hänen risti oon Jumalan valtava
pelastuksen suunitelma voithaan Paholaisen, riishuun sen asheista, jota
Jeesus itte päivän evankeeljumissa kuvvaa. Risti ei ole vain roomalaisten
piianakampe. Ei Kristus ollu mikhään roomalaisen vääryyen ja julmueen
passiivi uhri, ei hään ollu ees mikhään sankari jota häätyy kunnioittaa
sen opetuksen ja elämän ja ristinkuoelemisen takia. Hään oon justhiinsa se
päivän evankeeljumissa kuvattu vallottaja, joka voittaa ihmisen väkevimmän
ja viimisen viholisen kuoleman ko se ristilä huokaa: ”Se oon tätetty!”
Jeesus tunsi tiensä. Kahentoista ikäsennä se maino, ettei Maria ja
Jooseffi sitä olheet käsittänheet, ette hään häätyy olla sielä missä hänen
Isä oon. KO hänet kavalethiin hään sano: Nyt Ihmisenpoika oon kirkastettu.
Kummia sanoja ennen ristin kuolemaa ja veristä piinaa. Ei net pitäs meile
olla kummia ko met tiämä miksi se tapahtu. Sitä opetuslapset ei tiehneet,
net näit vain piinan ristin, roomalaisen vääryyen. Met tunnustamma ristin
ko met tunnema ylösnousemuksen.
Ikusuuesta Jumala oli kolmiyhtheisissä keskusteluissa päättäny tämän: ette
ainusyntynen Poika kuolee ristilä ja voittaa kuoleman ylösnousemuksella.
Ristin tie oon kirkastuksen ja voiton ylevä tie. Jeesus oon mailmana lusta
sakkaa terusatettu karitta (Ilm. 22:13). Hään oo ylösnousemus ja elämä (Juh
11:25).
Jeesuksen kärsimykset oon paljon korkeimpia asioita ko sääliä herättävä
justiitsiemurha. Jeeus kärsi vapaehtosesti. Ei tässä ollu mithään pakkoa.
Jeesus sano Ketseamanessa, ette hään saattas kuttua enkelikomppanioita
häntä puolusthaan, mutta hään ei sitä tehe. Tässä oon kysymys kosmisesta
traamasta ja tapahtumasta. Yks hikipisara, vereksi muuttunu, muutti koko
kosmoksen, kaikki avaruuet ja mailmat. Tämä tapahtuman fyntamaentti,
valettu ja armeerattu platta ei ollu roomalaisten käsissä, se oli
ikusuuessa, se oli Jumalassa. Jumala pelasti ihmisenm jonka se oli kahela
käelä luno: Pojala ja pyhälä Hengelä. Muut se oli luonu käskemällä:
Tulkhoon-olkhoon ja se tuli ja oli. Mutta ennen ihmisen luomista Jumala
isthataa jutteleheen keskënhään: Tehkäämmä ihminen meän kuvaksi ja
kaltaseksi. Sitte se teki hänet ja puhalsi hänheen henkensä armon.
Kristuksen ristiä, kuolemaa, kärsimyksiä kirkastaa ikunen valo, luomaton
valo, Jumala itte. Ja sielä oon minun ja sinun olemassaolon valettu platta
ja perusta: met olema olemassa ja meän elämän tarkotus kirkastuu
Kristuksessa. Hään kuttu minut ei-olemisesta olemisheen. Ja hään kuolee
minun eestä, hään kuolee ihmisennä. Sehään huutaa minun huutoa: ”Minun
Jumala, minun Jumala, miksis minut hylkäsit?” Hänen kuolema oli ihmisen
kuolema. Tämä oon ihmisen huuto ko se tietää mitä oon olla erossa
Jumalasta. Senki Kristus maisto ja kesti, voitti ja tuhosi kuolemalla
kuoleman.
Nyt hään kuttuu meitä ristin tiele: se oon voiman, voiton ja ilon tie,
sillä Jumalan heikouen ja voiman välilä ei ole eroa. Jumalan heikous oon
vahvempi ko ihmisten voima, sannoo Paylys (1 Kor 1:25).
Siksi met ylistämmä: ”Terve pyhä puu, Jumalan koristama, terve puu, joka
kasusit maasta, mutta levitit ruususti korkeamalle ko yliset taihvaat ja
puhkesit kukhaan ja kannoit hetelmiä, joita ei kukhaan saata punnita.”
Kristus oon elämän puu. Veri oon puun mahla ja puu hänen ruumis, hänen
ylösnousemus oon Elämän puun hetelmät. Joka siittä syöpi, ei ikinä kuole.
Kärsimyksen tarkotus ei ole kuolema ko elämä. Heikouessa hänet
risthiinnaulithin, voimassa hään nousi.Ristilä levitetyt käet oon voiton
merkit. Ylösnousemuksen valo tullee ristiltä. Hään ei heilu ristilä, hään
seisoo suorana vanhoissa kuvissa. Jalat erihlään, niska vähän alaspainettu
mutta silmät oon auki.
Ei Jumala meän paastoa tartte. Se oon meile suuri kuttu suuhreen
ymmärtämisheen. Paasto oon visuni, näkö, ikusesta elämästä. Ylkä oon
poijessa: met paastomma, mutta se oon likelä: olen teän kansa mailman
lophuu asti, mutta met olema kaukana hänestä, siksi paasto meitä auttaa.
Mailman tuulet sammuttavva helposti öljylamput. SYnti viepi meiltä toivon.
Paholaisela oon liittolainen meän lihassa, mutta Auutajan hiljanen ääni
kuuluu kans. Ja se toistaa meissä: pantti oon tallela. JA met vastaama:
Maran ata! Tule minun herra! Tule! Ammen.
f. Benedikt |